Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
Uusien asioiden jatkuva oppiminen ja kehittyminen korostuvat nykyisessä digiajassa. Vuorovaikutuksen ja yhteisöllisten työtapojen merkitys korostuu, sillä uusiin haasteisiin vastaaminen edellyttää luovuutta ja empatiaa sekä itsensä johtamista ja henkilökohtaisen vastuun ottamista.

Draama on oivallinen väline käytettäväksi erilaisissa yhteisöissä uusien näkökulmien avaamiseen. Draaman keinoin lisätään yhteisön jäsenen tietoisuutta itsestään ja toisista sekä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ilmiöistä. Draama on hyödyllinen väline paitsi substanssiosaamiseen, myös vuorovaikutukseen liittyvissä kysymyksissä.

Draama on luonteva yhteisöllisen työskentelyn ja kuntoutustoiminnan muoto esimerkiksi kasvatuksessa, opetuksessa, työyhteisöissä sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Draaman avulla edistetään tavoitteellisesti, kohdennetusti ja ammatillisesti yhteisöjen jäsenten hyvinvointia, koherenssin tunnetta ja osallisuutta. Draama tuottaa iloa ja onnellisuutta sekä lisää yhteisöjen yhteenkuuluvuden tunnetta.

JOOJA draamapalvelujen tavoitteena on hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, tietoisuuden sekä ilon lisääminen erilaisissa yhteisöissä esittävän, soveltavan ja osallistavan draaman menetelmien avulla.

JOOJA draamapalvelut tarjoaa osallistavan ja soveltavan draaman palveluita oppilaitoksiin, työyhteisöihin, työhyvinvoinnin johtamiseen, sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle sekä erilaisiin vapaa-ajan yhteisöihin.