Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Paremmasta maailmasta haaveilija. Innostuja. Heittäytyjä. Aikaansaaja. Oman tiensä kulkija.

 

Eveliina Lätti on kouvolalainen draama-alan yrittäjä. Eveliina on suorittanut draamakasvatuksen perusopinnot vuonna 2019. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on sosionomi (AMK), joksi hän on valmistunut vuonna 2010 erikoistumisopintoinaan lastensuojelu, mielenterveystyö sekä päihde- ja kriminaalihuoltotyö.

 

Eveliina on tehnyt teatteria yli 16 vuoden ajan, näistä noin 2,5 vuotta työkseen. Ennen yrittäjyyttään draama-alalla Eveliina on työskennellyt sosiaalialalla laajasti lastensuojelun parissa, vuodesta 2011 vuoteen 2017.

 

Eveliinan draama-alan yrittäjyys käsittää erilaisia opetustöitä niin kansalaisopistolla kuin kulttuurikasvattajana peruskouluillakin. Lisäksi Eveliina käsikirjoittaa ja ohjaa erilaisia teatteriproduktioita sekä näyttelee niissä. Näyttelijäntyö, erityisesti improvisaatioteatteri on Eveliinan sydäntä lähellä. Lisäksi toimintaan kuuluvat erilaiset draamalliset vuorovaikutusvalmennukset sekä koulutukset. Eveliina on Teatteri JOOJAn perustajajäsen, toiminnanjohtaja ja näyttelijä.